Seinäjokelainen Jari Salo kutsuttiin Air Commandojen kunniajäseneksi
SEINÄJOKI
Katja Aninko-Laukkola
Aito ja monikymmenvuotinen kiinnostus sotahistoriaan on johtanut seinäjokelaisen Jari Salon monen salaisuuden ja sotaretken jäljille. Upeana ja erittäin harvinaisena tunnustuksena Jari sai joulukuulla kutsun yhdysvaltalaisen Air Commando Associationin kunniajäseneksi, ensimmäisenä suomalaisena. ACA on veteraanijärjestö, jonka varsinaiset jäsenet ovat Yhdysvaltain ilmavoimien erikoisoperaatioita suorittaneita sotilaita.
Lauri Törni. Jari Salo kuuluu osasto Lauri Törnin perinnekiltaan, hoitaen yhdistyksen ulkomaankirjeenvaihdon. Niin ikään kiltalainen Jussi Lempiäinen löysi viime vuoden joulukuulla Törnin tavaroista vanhoja diakuvia, joista yhdessä oli palava lentokoneen hylky. Miehet alkoivat miettiä, koneen tarinaa.
- Etsittiin netistä googlaamalla tietoja koneen numeron perusteella, mutta mitään ei löytynyt, ei yksinkertaisesti yhtään mitään, Jari Salo kertoo.
Jari päätti käyttää hyväkseen laajoja ja kattavia suhteita, joita hän omaa amerikkailaisiin sotaveteraaneihin ja korkeissa viroissa työskenteleviin henkilöihin.
- Minulla on 300-400 kaveria Amerikassa, sotamiehestä kenraaliin asti. Air Commandoon kuuluneet veteraanit kiinnostuivat myös lentokoneen kohtalosta, koska se oli heillekin outo asia. He selvittivät asiaa siellä ja minä täällä. Etenkin Gene Rossel oli USAn päässä se primus motor, jonka ansiosta tieto kulki vielä laajemminkin, Jari Salo kertaa.
Arlingtonin sotilashautausmaan internet-sivut toivat asiaan ratkaisun yllättäen.
- Syötin sivun hakuun lentokoneen peräsintunnuksen ja sieltä tuli esiin kapteeni Lukasikin sivu, jossa kerrottiin koneen koko tarina.
Lukasik. Jari Salo sai siis selville, että palava lentokone oli ollut USA:n ilmavoimien kone. Sillä oli lentänyt kohtalokkaalla lennolla everstiluutnantti Ken Lengfield, ACA:n nykyinen varapuheenjohtaja. Kone sai tulitukilennolla osuman ja kapteeni joutui tekemään pakkolaskun viidakkoon. Lengfieldin siipimies, kapteeni Lukasik suojasi koneessa ollutta Lengfieldiä Vietkong-sisseiltä, lentäen erittäin matalalla ja tulittaen konekiväärein, sekä ammusten loputtua hätyyttämällä heitä potkurilla ja matalakoukkauksilla. Helikopteri sai pelastettua Lengfieldin. Bernard Lukasik sai itse surmansa seuraavana päivänä eli 19.2.1964.
Nyt, yli 40 vuotta myöhemmin Jari Salo otti yhteyttä kapteeni Lengfieldiin ja sai häneltä vahvistuksen, että Lauri Törnin ottamassa kuvassa on todellakin hänen lentämänsä kone ja että hän teki pakkolaskun lähelle erikoisjoukkojen leiriä, jolla Lauri Törni oli komentajana.
Tunnustus. Jari Salo sai yllättävää postia joulukuussa, kun hänelle ilmoitettiin, että tunnustukseksi Lauri Törnin historian uutterasta tutkimisesta ja saattamisesta historiassa hänelle kuuluvalle paikalle, Jari kutsutaan jäseneksi Air Commandojen veteraanijärjestöön. Jäsenkortin lisäksi
Jari sai merkiksi jäsenyydestään autenttisen kaulahuivin, joka on sisältynyt Korean sodan lentäjien selviytymispakkaukseen. Myös loppuvuonna järjestettävään Air Commandojen kokoontumiseen Jari on toivotettu lämpimästi tervetulleeksi.
Jäsenyys ei suinkaan tullut turhasta, sillä Kapteeni Lengfieldiä ei tunnettu edes kirjassa, jota on pidetty täydellisenä listana vuosien 1961-1973 välisenä aikana pudonneista taistelukoneista. Nyt kirjasta ollaan ottamassa tiettävästi uutta painosta!
- Kyllä tunnustus kannustaa jatkamaan harrastuksessa edelleen eteenpäin. On hienoa olla tekemässä jonkin asteista historiaa, Jari Salo toteaa rauhalliseen tapaansa.
Etusivulla on Lauri Törnin ottama kuva kyseessä olevasta ilmavoimien palavasta koneesta.
Kuva Katja Aninko-Laukkola:
Huivi. Jari Salo esittelee Air Commandoilta jäsenyytensä myötä saamaansa Korean sodan lentäjän kaulahuivia.
Ilmoitusmarkkinointi fax (06) 2477 868
Anna-Mari Ylinen
Markkinointipäällikkö
puh (06) 2477 495
gsm 050 389 8617
Maire Lyly
Mediakonsultti
puh (06) 2477 496
Vedostettavat ilmoitukset ma klo 16 mennessä.
Valmisaineistot ti klo 10 mennessä.
ilmoitus[at]epari.fi
seuratoiminta[at]epari.fi
Toimitus fax (06) 2477 869
Markku Leiwo
Päätoimittaja
puh (06) 2477 866
gsm 050 3771 643
Katja Aninko-Laukkola
Toimittaja (äitiyslomalla)
Kati Katajamäki
Toimitusharjoittelija
puh (06) 2477 867
gsm 050 415 2354
Jutut, MenoMenu-palsta
toimitus[at]epari.fi
Lähetä menovinkki MenoMenuun >>
Mediakortti
Täydellisen mediakortin kaikkine tietoineen löydät pdf-muotoisena täältä.
Periskooppi - Mediakortti
Sivut Eparissa ja Vaasan Ikkunassa joka keskiviikko. Jakelu 94 500 talouteen.
Kysy hintaa ilmoittelullesi!
***
Mediakortin lukemiseen tarvitset Adobe Acrobat Reader -ohjelman. Ohjelma on verkossa ladattavissa ilmaiseksi osoitteessa www.adobe.com.
