Hännänheiluttajat tassuttelivat vierailulle
SEINÄJOKI
Sinikka Välikoski
Kaverikoirat kävivät piristämässä Simunanrannan asukkaiden arkipäivää.
Kultainennoutaja Joonas sekä pitkäkarvaiset mäyräkoirat Rudolf ja Kookoo tassuttelevat hännät heiluen sisään Simunanrannan palvelukeskukseen. Keltaiset huivit on solmittu kaulaan ja turkit kammattu. Kaverikoirat ovat tulleet piristämään vanhusten arkea.
Karvaturrit saavat osakseen ihailua ja rapsutuksia. - Voi kurja, kun meillä ei ole nyt antaa niille mitään syötävää, eräs asukas harmittelee.
Kookoon silmät alkavat lupsahdella kiinni, kun monet kädet hellivät sen kiiltävää turkkia. Ilme on nautinnollinen ja se tietää olevansa hyvällä asialla. Kaverikoiran vierailu talossa on odotettu juttu. Sessujen kyläily tuo iloa elämään ja virkistää mieltä.
Elämyksiä. Kennelliiton alainen kaverikoiratoiminta on pyyteetöntä vapaaehtoistyötä, jolla pyritään tuottamaan elämyksiä ja iloa vanhuksille, vammaisille ja lapsille.
Kaverikoiratoiminta sai Suomessa alkunsa 2000-luvun alussa. Seinäjoella toimintaa on ollut vuoden verran. Tällä haavaa mukana on neljä koiraa emäntineen. - Olemme tähän mennessä vierailleet vanhainkodeissa ja vammaisten luona, mutta mielellämme käymme myös päiväkodeissa tai kouluissa, Sini Mäkinen toteaa.
Hommasta ei vapaaehtoisille palkkaa heru. - Mutta tästä tulee hyvä mieli ja sekä emäntä että koira saavat uusia kokemuksia, Aila Piha iloitsee.
Koirat tosin saavat kuudennen vierailun jälkeen itselleen keltaisen huivin, jota ne käyttävät työasunaan. - Kookoo jo nykyään tietää, minne lähdetään, kun huivi laitetaan kaulaan, Aila Piha naurahtaa.
Sitoutumista. Kaverikoiratoimintaan ei pidä missään nimessä lähteä pelkästä mielijohteesta. Ohjaajalta vaaditaankin sitoutumista toimintaan, sillä sovittuihin tapaamisiin on tultava ajoissa, eikä niistä voi noin vain jäädä pois sillä mentaliteetilla, ettei mua nyt hotsitakaan.
Koiran omistajalla on oltava myös intoa tehdä vapaaehtoistyötä ja kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Vapaaehtoistyön kulmakiviä ovatkin luotettavuus, tunnollisuus, vaitiolovelvollisuus ja vastuuntuntoisuus.
Ehdottoman tärkeää on myös, että koiralla ja sen omistajalla synkkaa. Ohjaajan vastuulla on tulkita koiran eleitä ja viestejä. Näin kaverikoiravierailut onnistuvat ja niistä jää kaikille osapuolille hyvä fiilis.
Kiltti kaveri. Kaverikoiratoiminta sopii sessulle, joka on sosiaalinen, ystävällinen ihmisille ja muille koirille. Koiran on oltava terve ja käytökseltään ennalta arvattava. Kaverikoiratoiminnassa pärjää vain, jos koiralla on hyvä ja luottavainen suhde ohjaajaansa.
- Kaverikoiran pitää olla vähintään puolitoistavuotias. Näin sille on kertynyt elämänkokemusta erilaisista ihmisistä, paikoista, hajuista ja tilanteista, Sini Mäkinen huomauttaa.
Tulkaa taas. Simunanrannan kyläreissu alkaa olla loppusuoralla. Aika on kiitänyt siivillä.
- Tule nyt vielä tänne, niin minä rapsutan sua, kun sä oot niin ihana. Kiitos käynnistä ja tulkaa toistekin, talonväki lepertelee nelijalkaisille kavereilleen.
Vähän ennen lähdön hetkeä Kookoota alkaa työnteko ramaista ja se kellahtaa lattialle nukkumaan. - Ei se ole ihme, jos väsyttää, kun tällainen muorilauma on pitänyt hyvänä ja ollut koko ajan kimpussa, yksi asukkaista hihkaisee.
Lisätietoja kaverikoiratoiminnasta löytyy osoitteesta www.kennelliitto.fi. Mikäli haluat mukaan Seinäjoen kaverikoiratoimintaan, pistä sähköpostia osoitteeseen maarit.karvonen@tuulikello.fi.
Kuva Sinikka Välikoski:
On se komea. Joonas nauttii täysin siemauksin ihailijoiden rapsutuksista.
Ilmoitusmarkkinointi fax (06) 2477 868
Anna-Mari Ylinen
Markkinointipäällikkö
puh (06) 2477 495
gsm 050 389 8617
Maire Lyly
Mediakonsultti
puh (06) 2477 496
Vedostettavat ilmoitukset ma klo 16 mennessä.
Valmisaineistot ti klo 10 mennessä.
ilmoitus[at]epari.fi
seuratoiminta[at]epari.fi
Toimitus fax (06) 2477 869
Markku Leiwo
Päätoimittaja
puh (06) 2477 866
gsm 050 3771 643
Katja Aninko-Laukkola
Toimittaja (äitiyslomalla)
Kati Katajamäki
Toimitusharjoittelija
puh (06) 2477 867
gsm 050 415 2354
Jutut, MenoMenu-palsta
toimitus[at]epari.fi
Lähetä menovinkki MenoMenuun >>
Mediakortti
Täydellisen mediakortin kaikkine tietoineen löydät pdf-muotoisena täältä.
Periskooppi - Mediakortti
Sivut Eparissa ja Vaasan Ikkunassa joka keskiviikko. Jakelu 94 500 talouteen.
Kysy hintaa ilmoittelullesi!
***
Mediakortin lukemiseen tarvitset Adobe Acrobat Reader -ohjelman. Ohjelma on verkossa ladattavissa ilmaiseksi osoitteessa www.adobe.com.
